PiaKuparinen Suomi on hyvä maa - pidetään se sellaisena!

Kutsujat

  • Vielä joulukuussa turvallisuus oli Antin mielestä kunnossa.
    Vielä joulukuussa turvallisuus oli Antin mielestä kunnossa.

Viime päivinä on usea poliitikko näemmä yllättänyt miten laajalle levinnyt ongelma on haittamaahanmuuton mukana tulleet turvallisuusongelmat. Päivittäin julkisuuteen paljastuu jäävuori, jonka huippuna ovat vastenmieliset alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Tämä on saanut nämä täysin ihmeissään olevat vaatimaan toimenpiteitä lainsäädäntöön ja kutsumaan koolle milloin hallitusta, milloin eduskuntaryhmiä.

 

Hallituspuolueista joku sininen ministeri vaati hallitusta kokoontumaan hätäkokoukseen, missä sisäministerin tulisi antaa selvitys hallitukselle toimista Oulun tapahtumien suhteen. Tästä piti oikein tiedote lähettää, ei ilmeisesti muuten tieto kulje hallituksen sisällä? Tänään puolestaan keskustan Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmiä koolle keskustelemaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten torjunnasta.

 

Toinen Antti, demarien Lindtman ehti jo tätä aiemmin päivällä ehdottamaan. Hänellä oli toimenpidelistaakin hahmolla, muun muassa kansalaisuuden voisi SDP:n mielestä menettää törkeisiin seksuaalirikoksiin syyllistyjä. Myös puoluesisar, varapuheenjohtaja Sanna Marin vaatii toimenpiteitä, tosin kovin yleisellä tasolla ja normaalit vihanlietsontaloitsut lukien.

Ilmeisesti on olemassa jokin lukumäärällinen tai tekojen törkeysraja, jonka pitää ylittyä ennen reaktiota.

 

Kun reilu kuukausi sitten oli pintaraapaisu näistä viranomaisten jo pitkään tiedossa olleista tapauksista paljastunut, esitti perussuomalaiset kutsun mukaan välikysymykseen. Tässä olisi käsitelty juuri näitä samoja asioita, mihin nyt muut puolueet haluavat muutosta. Yksikään muiden puolueiden kansanedustaja ei allekirjoittanut. Mikään muu puolue ei nähnyt turvallisuustilannetta ja lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttöjä minään kummoisena ongelmana. Yksittäistapauksia, ei voi yleistää ja sitä rataa.

 

Eilen Oulussa käydessään otti asiaan jälleen kerran kantaa myös pääministeri. Hän ei tällä kertaa kutsunut ketään mihinkään, vaikkakin nimenomaan hänen kutsunsa oli iso taustatekijä näissä tapahtumissa. Sipilä tyytyi pahoittelemaan ja tuomitsemaan teot samalla siloitellen näitä tuontirikollisten tapauksia sillä, että “ Suomessa tehdään joka päivä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia”. On ymmärrettävä, että nämä teot tehdään mainitun määrän lisäksi ja ne olisivat olleet täysin estettävissä toisenlaisella maahanmuuttopolitiikalla. 

 

Itselleni jokainen tällainen tapaus on liikaa olipa tekijä minkätaustainen hyvänsä. Tulevia rikoksia voidaan vieläkin estää maahantulijoiden osalta riskiryhmiin puuttumalla ja kun tuomioita kovennetaan, saadaan pelotevaikutusta kaikkien tekijöiden osalta. Jo tehtyihin rikoksiin ei voida vaikuttaa. Valitettavasti näitä uutisia saadaan paljon lisää eikä voi kuin toivoa voimia uhreille ja heidän perheilleen sekä tietenkin rikollisten saattamista vastuuseen lain kovimman kirjaimen mukaan.  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Sipilälle tuli taannoin kova kiire ( edes kerran ) sulkiessaan Kempeleen VOK in.
Nyt kyllä ministereillä riittää aikaa näyttävälle pöyristymiselle, lausunnoille ja tottakai tyhjäpäiselle kokoustamiselle. Missä ne teot nyt on ?

Voidaanko hallituksessa olla varmoja, että se oli nyt tässä ? Päivi Nerg toki on tietoinen jokaisen maahantulijan sijainnista.

https://www.youtube.com/watch?v=OlMoHL_AbN8

Onnea Suomi !

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Näitä Oulun tapauksia ei olisi ollut, jos hallitus olisi hoitanut tehtäviään niinkuin kuuluu. Asianmukaiset rajatarkastukset sivuutettiin. Ne olivat käytössä monissa maissa. Unkarissa ja Itävallassa oli selkeä järjestys. Typerää lässyttää latteuksiaan ja yrittää tehdä kansalaisia tyhmiksi. Taisi kiilua helpot rahat vähän yhden jos toisenkin silmissä. Ei silloin mistään tarvitse välittää.

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

87 prosenttia ilmoitetuista raiskauksista on kantasuomalaisten tekemiä ja kun samalla tiedetään että iso osa raiskauksista jää ilmoittamatta niin ollaan todella ison ongelman äärellä.
Nettihäirintä alaikäisiin kohdistuvana on liki tutkimatonta kuinka laajaa se on mutta kuten tutkijat kertoo, viisi tapausta päivässä tulee tietoon ja se on kuin jäävuoren huippu jotka tietoon tulee.
Seurantaa ja valvontaa ja seuraamuksia tekijöille. Varsinkin alaikäisiin kohdistuvissa teoissa tekijät eivät edes koe tekevänsä laitonta ja moraalitonta toimintaa ja siksi pedofiilit ilmeisesti monesti jatkavat sairasta toimintaansa koko ikänsä eivätkä rangaistukset ja terapiat heihin tehoa. Thaimaan markkinoilla on kuulemma näillä sedillä isot valmiit markkinat.. thyi..

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Vuonna 2017 ulkomaan kansalainen oli epäiltynä noin 29 prosentissa niistä raiskausrikoksista, joissa epäillyn tekijän henkilöllisyys on saatu selvitettyä (285/994).

Lopuissa epäiltynä oli sellainen, joka on jo saanut Suomen kansalaisuuden - joko aikuisiässä, tai lapsena. Tästä jälkimmäisestä, noin 71% joukosta osa on kantasuomalaisia. Kuinka suuri osa, sitä ei meille kerrota.

Asiahan kyllä selviäisi hyvin helposti, koska oikeudenpäätökset ovat julkisia tekijän nimen osalta. Ihmeellistä, ettei esimerkiksi lehdistö näin helposti selvitettävää asiaa julkaise.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset